maanantai 27. kesäkuuta 2011

Käsityö- ja muotoilualan yrittäjille tärkeintä luova ja vapaa työ




Käsityö-, taidekäsityö- ja muotoilualan yrittäjille kaikkein tärkeintä työssä on vapaus, luovuus sekä itsensä toteuttaminen. Yrittäjät näkevät tulevaisuuden melko myönteisesti, mutta kokevat arvonlisäverotuksen uhkaavan yrittämisen mahdollisuuksia.

Suomessa käsityö- ja muotoilualalla toimii arviolta 10 000–15 000 yrittäjää. Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry toteutti helmikuussa 2011 käsityö-, taidekäsityö- ja muotoilualan yrittäjille ja sisäänostajille suunnatut kyselyt. Yrittäjäkyselyn teemoina olivat ammatti-identiteetti, yritystoiminnan menestystekijät, kuluttajien ostokäyttäytyminen, internetin merkitys markkinoinnissa ja kehittämistoimenpiteet. Yrittäjät vastasivat kyselyyn aktiivisesti. Vastauksia kertyi 431 yrittäjältä ja 16 sisäänostajilta. Yrittäjäkysely toteutettiin yhteistyössä Teollisuustaiteen liitto Ornamon kanssa.

Täsmäkoulutus ja -konsultointi tukevat parhaiten yritysten kehittämistä

Selvityksessä ilmeni, että yritysten tilanne on vakaa ja ne näkevät tulevaisuuden verrattain myönteisenä. Vastaukset osoittivat, että suurta muutosta ei ole tapahtunut vuoden 2009 selvityksestä. Enemmistö yrityksistä pyrkii kasvamaan mahdollisuuksien mukaan. Voimakkaasti kasvuhakuisia yrityksiä on 8 prosenttia.

Vastaajien ammatti-identiteettiksi määrittyi kyselyn perusteella luovan alan suunnittelija ja tekijä. Yrittäjyys on keino hankkia elanto omalla osaamisella. Kaikkein tärkeintä on luova ja vapaa työ ja pyrkimyksenä on tasapaino toimeentulon ja hyvän elämän välillä.

Selvityksessä tarkasteltiin toimialalle suunnattuja kehittämistoimenpiteitä. Vastaajat kokivat saavansa vain vähän hyötyä kehittämishankkeista ja yrityspalveluista. He olivat sitä mieltä, että palveluissa ei riittävästi oteta huomioon yrittäjien tarpeita ja palveluista on vaikea saada tietoa.

Käsi- ja muotoilualan yrittäjien mielestä parhaita kehittämistoimenpiteitä ovat helposti saatava täsmäkoulutus ja -konsultointi, verkostoituminen, markkinoinnin ja tuotekehityksen tukeminen ja tiedotuskampanjat. Joustavilta ja nopeilla toimenpiteillä voitaisiin parhaiten vaikuttaa yritysten kehitykseen. Starttiraha auttaa alkuun, mutta vielä puuttuu jotain, joka kannustaisi eteenpäin ja uuteen yrittämiseen. Onko se innovaatioseteli?


Kiitos kaikille vastaajille ja kehittämisajatuksista! Kiitos yhteistyöstä Teollisuustaiteen liitto Ornamolle, käsi- ja taideteollisuusyhdistyksille ja kaikille muille tahoille, jotka ovat auttaneet tavoittamaan yrittäjiä.

Lue selvityksen tiivistelmä

Selvitysjulkaisua (60 sivua) voi tilata Käsi- ja taideteollisuusliitosta hintaan 30 euroa (sisältää posti- ja toimituskulut): Tilaa nettilomakkeella


Kuvat (Selvityksen kansi) Kaija Kuorinki-Väänänen, Sami Perttilä, Nina Dodd ja Jouni Kaunismäki.

Ei kommentteja: