keskiviikko 24. elokuuta 2011

Ateljé Hannetar ja uutuustuotteet


Pieni tyttö iloitsee aarteistaan mummolan aitassa. Ompelee pitkin pistoin nukeilleen vaatteita ja virkkaa langanpätkistä matot niiden kotiin.

Mummon tytöstä kasvaa aikanaan pohjalainen nainen. Nainen, joka ei suostu luopumaan unelmastaan. Käsillä tekemisen riemusta.

Atelje Hannetar on unelmien täyttymys vuodesta 2002 lähtien. Yrityksensä puitteissa Hanne herättää eloon tuhansia vuosia vanhaa huovutusperinnettä raikkaalla tavalla. Kotimaiset, ekologiset tuotteet valmistetaan alusta alkaen käsityönä ja materiaalina käytetään pääasiassa suomenlampaan villaa
.

Uutuustuotteet


Lapsille raikkaan suloiset mobilet Kuusikon väki, Pöllö Puu,
soittorasiat Pupuliini ja Mää Lammas.


Pinnipidikkeet: Kukka, kettu ja pöllö. Idea ihaniin pinnien
säilytykseen syntyi todellisesta tarpeesta. Hannella on kuusi vuotias pikkutyttö, jonka pinnit ovat aina kateissa ja toista paria ei löydy. Nyt kauniit pinnit saa esille ja ne löytyvät helposti :)



TIKKA-tuoteperheeseen kuuluvat käsinhuovutetulle pohjalle TIKKA-aiheella painetut pannunaluset ja viinipullokuulerit sekä nuorekkaat "lötköpipot".

Jouluaiheisiin tuotteeisiin on tullut uutuuksia korilliset enkelit.

Atelje Hannetar www.ateljehannetar.fi/

Atelje Hannetar on Taitoverkossa www.taitoverkko.fi

Kuvat Taina Tervonen, Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry

Ei kommentteja: